'paanavi','menu_id'=>'4')); ?>

Matka tiedon tuolle puolen, jännittävään ja salaperäiseen tuntemattomaan - mahdollisuuksien rajoille

Näyttelyopastukset

Näyttelyihin järjestetään erilaisia opastuksia ja ohjattuja käyntejä, keskustelevia kuvantarkastelutuokioita, kulttuuriluotsien vertaisopastuksia ja perjantaiporinoita.

Taiteilijatapaamiset

Taiteilijatapaamiset ovat rentoja hetkiä taiteilijoiden ja näyttelyn tekijöiden kanssa. Vieraat kertovat itsestään, tekemisestään ja teoksistaan omalla persoonallisella äänellään, vastaavat yleisön kysymyksiin ja osallistuvat syntyvään keskusteluun.

Luennot

Asiantuntijaluennot laajentavat näkökulmia suomalaiseen ja kansainväliseen nykytaiteeseen. Luennoilla tutustutaan kuvataiteen mielenkiintoisiin ilmiöihin ja trendeihin.

Lapsille ja perheille

Näyttelyt työpajoineen ja tapahtumineen tarjoavat lapsiperheille tai lapsille ja isovanhemmille mieleenpainuvia yhteisiä hetkiä ja elämyksiä. Päivähoitoryhmät ovat tervetulleita tutkimaan taidetta omatoimisesti tai ohjatusti toiminnallisissa tuokioissa ja räätälöidyissä työpajoissa.

Opintoryhmille ja opettajille

Nykytaidenäyttely on oppimisympäristö, jossa voi harjoitella monenlaisia taitoja ja saada tietoa taide-elämysten ja oivallusten ohella. Opintokäynnit edistävät ajattelua, oppimaan oppimista ja monilukutaitoa. Ohjattu opintokäynti taidenäyttelyyn on monialainen oppimiskokonaisuus, joka edistää laaja-alaista osaamista.

Muut tapahtumat

Matkalla maan keskipisteeseen -näyttely on innostanut yhteistyökumppaneita sekä erilaisia ryhmiä ja yhteisöitä osallistumaan kulttuuriseen merkityksenantoon järjestämällä yleisötapahtumia, esityksiä, kokouksia ja yksityistilaisuuksia museoissa. Tarkoituksena on saada liikkeelle museoiden vakioasiakkaat, mutta myös nykytaidetta karttelevat.

Kuraattorien johdanto näyttelyyn

Samuli Heimonen ja Teija Isohauta

Mitä on keskisuomalainen taide? Ketkä ovat keskisuomalaisia taiteilijoita? Lähdin kuratoimaan keskisuomalaisen taiteen katselmusta aidosta uteliaisuudesta. Halusin tutusta täällä asuviin ja täältä lähtöisin oleviin taiteilijoihin. Halusin tietää, millaista taidetta täällä tehdään, ja näkyykö tämä seutu jotenkin taiteilijoiden teoksissa.

”Matkalla maan keskipisteeseen” -näyttelyyn saattoivat hakea kaikki keskisuomalaisiksi itsensä tuntevat. Asuinpaikalla tai ammattikoulutuksella ei ollut väliä.

Tähän näyttelyyn mahtuu monenlaisia tekijöitä. Mukana on pitkän linjan ammattilaisia, nuoria lupauksia, löytöjä ja keskipolven taiteilijoita. Olen häpeilemättömän ylpeä tästä joukosta, mutta samalla myös kiitollinen kaikille niille, jotka hakivat mukaan tähän näyttelyyn.

Lue koko keskustelu

Tapahtumanostot

Taiteilijatapaamisia, luentoja, näyttelyopastuksia...

JYVÄSKYLÄN TAIDEMUSEO

Kauppakatu 23
40100 Jyväskylä

puh. 014 266 4391
puh. 014 266 4398
www.jyvaskyla.fi

SAARIJÄRVEN MUSEO

Herajärventie 2

43100 Saarijärvi

puh. 044 4598 412
puh. 044 4598 411
www.saarijarvi.fi/museo

KEURUUN MUSEO

Kangasmannilantie 4
42700 Keuruu

puh. 040 965 5597
www.keuruunmuseo.fi

GALLERIA JARSKA

Ryöppäläntie 59
Tarvaala, Saarijärvi

puh. 044 4598 411
www.saarijarvi.fi/museo