anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Naoji Ishiyama Taidetta, jotta ymmärtäisin itseäni Japanilaissyntyinen taidegraafikko Naoji Ishiyama (s. 1965) asuu nykyään Jyväskylässä. Taiteen tekemisellä on suuri merkitys hänen elämälleen, hyvinvoinnilleen ja minuudelleen. Ishiyamalle taiteilijuus ei ole valinta – hän tekee taidetta, koska hän tarvitsee sitä ollakseen onnellinen. Taiteen lisäksi Ishiyaman tekee onnelliseksi normaali arki hänen perheensä kanssa. Naoji Ishiyaman koti ja ateljee sijaitsevat yhdessä Jyväskylän Hovilantien taiteilijataloista. Japanilaiseen tapaan Naoji pyytää meitä kohteliaasti ottamaan kenkämme pois heti sisään tultuamme. Ateljee on kaunis ja valoisa täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia – esimerkiksi keltainen legoista rakennettu talo, vanha kukkakuosinen sohvakalusto sekä rivi vanhoja värikkäitä polkupyöriä. Asettaudumme Naojin työpöydän ääreen, jonka päällä on erilaisia kyniä, keppejä ja käpyjä. Rupattelemme niitä näitä ja kertaamme hiukan haastattelun kysymyksiä ja rakennetta ennen kuin aloitamme. Naoji on syntynyt vanhempiensa kotikaupungissa, Ehimessä Niihaman kaupungissa Shikokun saarella, mutta hän varttui Tokiossa. Hän opiskeli Keski-Japanissa, Nagoyassa, jossa hän asui useiden vuosien ajan ja meni myös naimisiin. Perhettään Naoji kuvailee tyypilliseksi japanilaiseksi perheeksi ja lapsuuttaan niin sanotusti tavallisen onnelliseksi, vaikka hän myöhemmin myöntääkin, että hänellä oli myös monia vaikeuksia, joihin hän löysi helpotuksen taiteen tekemisestä. Naojin isä oli kiinnostunut taiteista, kävi näyttelyissä ja kuunteli klassista musiikkia, mikä vaikutti myös Naojiin. Tärkeää oli myös, etteivät Naojin vanhemmat koskaan vastustaneet pojan halua ryhtyä taiteilijaksi. Naojin puheesta välittyy suuri arvostus hänen vanhempiansa kohtaan ja hän sanookin: My goal of my life is to be a person like my parents. Japanilainen sisu Yliopistossa Naoji opiskeli aluksi öljymaalausta, koska koulussa ei ollut grafiikkaan erikoistunutta linjaa, mutta hän pyrki itse opettelemaan grafiikan tekniikoita. Suomesta Naoji kiinnostui nähtyään muutaman suomalaisen graafikon töitä eräässä esitteessä. Työt herättivät hänessä voimakkaan tunnereaktion, jota hän ei aluksi ymmärtänyt...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Marjatta Holma Taide on taidetta ja kaikki muu on muuta Marjatta Holman (s. 1976) minimalistiset teokset ovat kannanotto hiljaisuuden ja kuvattomuuden puolesta. Vaikka Holma on piirtänyt lapsesta saakka, opiskeli hän ensin sairaanhoitajaksi. Holmalle suurinta iloa työskentelyssä tuottavat onnistumisen kokemukset ja hienojen rinnastusten löytäminen. Holmalle tärkein ja läheisin tekniikka on temperamaalaus. Istumme Marjatta Holman työhuoneessa, vanhassa Hellaksen makeistehtaassa. Marjatta on itse maalannut huoneen lattian harmaaksi, isot ikkunat täyttävät tilan auringon paisteella. Työhuone on hänelle tärkeä tila – hän ei ole koskaan tuntenut omakseen elämää, jossa työ ja vapaa-aika erotellaan toisistaan Oma työhuone ja kurinalainen, säntillinen elämä Marjatta Holma on piirtänyt jo lapsesta saakka, siihen kannusti jo hoitopaikka arkkitehti-isän toimiston työhuoneen pöydän alla. Marjatan lapsuudessa arkkitehditkin käyttivät vielä työssään kyniä, paperia ja viivoittimia, joten niitä oli aina saatavilla. Hänen kaksi vanhempaa sisartaan valmistuivat taiteilijoiksi, Maija Holma valokuvaajaksi ja Hanna Holma taidegraafikoksi, kaksoissisko on pianonsoitonopettaja Helena Holma. Mutta Marjatta ei heti uskaltautunut luovalle alalle siskojensa tapaan, vaan opiskeli ensin ihan toiseen ammattiin. Taiteilijan elämään liittyy edelleen epävarmuus elannosta. Työn tekemisen keskeyttävät erilaiset tilapäiset tuntityöt, joista saa tarpeellista lisätuloa. Varsinkin vastavalmistunut taiteilija saa miltei aina ensimmäisen tulonsa työttömyyskortistosta. Apuraha antaa mahdollisuuden keskittyä pelkästään oman ammattinsa toteuttamiseen. Se antaa vapauden kokopäiväiseen työskentelyyn kaikessa rauhassa. Elämä työhuoneen tai ateljeeasunnon ehdoilla on hyvä ja onnellinen tapa elää. Työhuoneen lisäksi Marjatta Holma tuntee omaksi paikakseen perheen kesämökin Pietarsaaressa. Mökki sijaitsee merenrannalla kallioiden ja avomeren aaltojen armoilla. Meren aallot, horisonttiviiva ja hiekkaranta ovat ehkä osaltaan antaneet vaikutteita Holman teosten värimaailmaan sekä pinnan rakenteeseen. Minimalistinen kuvattomuus kuvien tulvassa Marjatta Holman työskentelyssä merkityksellisintä on hiljaisuus ja kuvattomuus. Taiteilijan minimalistiset teokset ovat kannanotto hiljaisuuden ja kuvattomuuden puolesta. Nykypäivän kuvien...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Kyllikki Rämänen Lehmien hoitamista ja kuvataidetta Kyllikki Rämänen (s. 1947) on itseoppinut kuvataiteilija. Aiheet teoksiinsa Rämänen saa lapsuusmuistoistaan ja ympäristöstään. Erityisen rakas Rämäselle on hänen kotiseutunsa Kalmukoskella. Rämänen ei luonnostele maalauksiaan paperille, vaan ryhtyy suoraan maalaamaan. Hän myös työskentelee nopeasti, ja suurinta iloa taiteilija kokeekin työskentelyn sujuessa mutkattomasti. Kyllikki Rämänen on hoitanut koko aikuisikänsä lehmiä. Eläimet ja maalaiselämä ovat hänelle erityisen rakkaita. Samoin piirtäminen on ollut hänen harrastuksenaan lapsesta saakka, ja nyt kuvataiteesta on tullut suuri sisältöä ja iloa elämään antava asia. Kyllikki maalaa, veistää ja tekee grafiikkaa. Hän on käynyt erilaisia kuvataiteen kursseja ja pitänyt muun muassa Saarijärvellä siskonsa Marja Rämäsen kanssa taidenäyttelyn. Katastrofimaalarin hilpeät mustat taulut Kyllikki Rämänen on ollut jo lapsesta saakka luonteeltaan mietiskelijä. Isän ja tädin kanssa tutustuttiin luontoon, ukki kertoi tarinoita. Kyllikki piirsi sisarustensa kanssa paljon arjen tapahtumista ja mielikuvitusleikeistä. Vaikka 1950-luvulla maatilalla tehtiin paljon töitä, jaksoivat vanhemmat ja isovanhemmat olla kiinnostuneita lasten touhuista: ”Sitten kun ne jaksoi kuunnella ja ihmetellä meidän piirustuksia. Me piirrettiin ja vietiin aina jollekin mummolle tai vaarille tai isälle ja ne kahto ihan ihmeissään, että joo. Ja sitten myö ite kerrottiin, mitä siinä.” Tärkeä lapsuuden muistokin liittyy värikyniin: ”Kun mä voitin hiihtokilpailut ekaluokalla, niin […] mnä sain valita palkinnon. Siinä oli leluja, iha jotaki mitalia, niin mnä otin värikynät. Puuvärit. Minusta se on aika hieno, kun isä sanoi, että joo, minä tiesin het, mitä Kyllikki ottaa. Otin puuvärit.” Lapsuuden haaveena Kyllikki Rämäsellä oli, että hänestä tulisi piirtäjä tai ”pihan puhistaja”. Taiteellinen haave toteutui kuitenkin vasta aikuisiällä taideharrastuksen kasvettua nykyisiin mittoihinsa: Oikeastaan se on isän vika, että ruvettiin moalaamaan nyt uuvvelleen sitte, ku Marja innostui niihin silkkihuivimoalauksii. Ja...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Nora Tapper Arkkitehtuurin ja kuvanveiston välissä Kuvanveistäjä Nora Tapperille (s. 1961) taiteilijan työ on kokonaisvaltainen tapa elää. Hänen mukaansa taide auttaa ymmärtämään elämää ja ihmisiä. Tapper inspiroituu tarkkailemalla lähiympäristöään: porttikongeja, rakennustyömaita, ihmisiä. Tapperin suurimmissa veistoksissa katsoja voi kävellä rakennelman sisään ja kokea tilan konkreettisella tavalla. Tilaveistosten lähtökohtina ovat Tapperin muistumat lapsuudesta ja vanhoista taloista. Tapperin päämateriaalit ovat puu ja keramiikka. Nora Tapper vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Konginkankaalla, Konnevedellä ja Äänekoskella. Hän opiskeli Oulussa ja Helsingissä, jonne asettui asumaan. Edelleen Keski-Suomi on paikka, jonne Nora palaa kesäisin. Hänelle luonto, erityisesti metsä ja järven ranta, merkitsevät paljon, mikä juontaa juurensa jo lapsuudesta. Myös kiinnostus rakentamiseen heräsi lapsuudessa: Sitten kun me muutettiin Äänekoskelle, niin sielläkin me asuttiin maaseudulla. Äiti ja isä viljeli maata, oli sikoja ja lehmiä ja muuta. Mä en eläimistä tykännyt, mutta rakentelin silloinkin. […] Kun isä sahautti lautaa, minä ja mun veljet saatiin pintalaudat käyttöön ja kymmenen kiloa kahden tuuman nauloja, ja saatiin rakentaa niistä mitä vaan. Mä olin se, joka oli kaikista innokkain siinä hommassa. Kun vanhemmat teki töitä enempi vähempi koko ajan, niin me touhuttiin kaikenlaista ja siellä ei nyt niin kauhean paljon asunut ihmisiä sillä kylällä, tyttöjä varsinkin oli vähän. […] Luin paljon ja ravasin metsässä. Kyllä mä aika touhukas luulen olleeni. Lapsuuskodista Nora Tapper sai työtä arvostavan elämänasenteen. Hän kertookin, että ”oli itsestään selvää ihan pienestä asti, että opiskella pitää.” Koska hänen vanhemmillaan ei ollut koulutusta, heillä oli ”milloin minkäkin laista yritystä: oli kauppaa ja jossakin vaiheessa isä hommasi kenttäsahan ja yritti toimia sahurina, ajoi taksia.” Elämänohjeena oli, ”että pitää keksiä jotain ja selvitä.” Ongelman ratkaiseminen Vielä lukioaikana Nora ei tiennyt, mitä lähtisi...
anssi | syys 24, 2015 |
Taiteilijan elämää Kirsi Tapper Juurtunut Keski-Suomeen Kirsi Tapper (s. 1959) on käyttänyt puuta taiteensa materiaalina kahden vuosikymmenen ajan. Puuta työstämällä Tapper seuraa sukunsa kuvanveistäjien ja kirkonrakentajien perintöä. Mielikuvitus ja kekseliäisyys ovat olennainen osa Tapperin taiteellista työskentelyä. Vaikka vapaan taiteilijan tie on rankka, on taide henkistä ravintoa, jota ilman taiteilija ei voi elää. Jyväskylässä asuva kuvataiteilija Kirsi Tapper syntyi Uuraisilla ja Jokihaaran koululla oli hänen ensimmäinen kotinsa. Perhe muutti isän, kansakoulunopettaja Harri Tapperin, työn perässä paikkakunnalta toiselle. Siitä muutettiin sitten Korpilahdelle, Sahakoskelle, Sahakosken koululle, joka nyt lakkautettiin tai lakkautetaan tänä kesänä ja isä oli siellä opettajana. Siellä asuttiin sitten viis vuotta ja sitten Jyväskylään. Ja sitten muutettiin Jyväskylään ja sitte isä opiskeli Jyväskylässä kansalaiskoulun opettajaksi. Sitten muutettiin tuonne Lievestuoreen kylälle Laukaaseen. Ja siellä mä oon käynny koulut ennen opiskeluja. Kuustoista vuotiaana lähin pois sieltä. Kirsi Tapper opiskeli Kuopion käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa vaatesuunnittelua kaksi vuotta ja Lahden taideteollisessa oppilaitoksessa graafista suunnittelua kolme vuotta. Valmistuttuaan graafiseksi suunnittelijaksi hän muutti Jyväskylään. Kirsin tarkoituksena oli hankkia ammatti, joka turvaisi toimeentulon. Hän oli tietoinen siitä, ettei vapaana taiteilijana välttämättä ansaitse leipäänsä. Kuvataiteilijana on pidettävä näyttelyitä tietyssä paikassa, jotta apurahoja kannattaa hakea. Apurahoja saavat harvat taiteilija. Mähän yritin sellasta hienoa ammattia kuin graafinen suunnittelija, että sais joskus palkkaaki työstä, […] mut ei, ei se ollu mun ammatti. Sitten mä oon vaan ruvennu vapaaks taiteilijaks… sehän pitää paikkasa kyllä vieläki että … Se on aika rankka tie olla vapaa taiteilija, mutta se on niin ku minun, tuota, se on minun ammatti. Lapsena Tapperin taiteilijaveljeksiä tavattiin mummolassa, Saarijärven Juholassa. Kirsi Tapper oli nuorena usein siellä mummon Aino Tapperin luona. Sukuloidessa taiteilijalahjakkuuksia ei korostettu, vaan vietettiin ihan tavallista...
